Knife Girl pisti Egotrippi-hitin tyystin uusiksi – uusi Matkustaja-versio ravistelee alkuperäisen ystäviä

5.11.2021 10:25

Aiemmin olli-nimellä musiikkia tehnyt Lili Aslo on nykyään taiteilijanimeltään Knife Girl. Tänään tuli julki artistin upouusi Oona-ep, jolla on kaikkiaan kymmenen biisiä merkillistä musiikkia tutkittavaksi. Klassisen suomirockin ystävät kiinnittävät epäilemättä huomiota siihen, että mukana on myös Egotrippi-cover – ja tämä onkin varsin rohkea tulkinta Matkustajasta.

Knipi Stierncreutzin sävellys on laitettu perustuksiaan myöten uusiksi, mikä tietysti on covereissa ihan tervetullut asia – alkuperäistä versiota liikaa apinoivat tulkinnat tuppaavat jäämään aika kädenlämpöisiksi. Kuuntele Knife Girlin julkaisu alapuolelta. Artistin omaan tuotantoon voi tutustua esimerkiksi 7up-kappaleen videon avulla, ja Aslo kertoo kuulumisiaan tarkemmin myös haastattelussa seuraavassa Soundissa. Palataan asiaan siis lehden sivuilla!

Lisää luettavaa