Kokoonpanomuutoksia Marilyn Mansonin bändissä: rumpali ilmoitti nostaneensa kytkintä

28.3.2019 13:34

Marilyn Manson joutuu etsimään itselleen uuden rumpalin. Gil Sharone, joka liittyi Mansonin yhtyeeseen vuonna 2014, ilmoittaa sosiaalisessa mediassa jättäneensä kokoonpanon. Sharone soitti Mansonin kahdella edellisellä albumilla The Pale Emperor (2015) ja Heaven Upside Down (2017).

”Viiden mahtavan vuoden jälkeen olen päättänyt jättää Marilyn Mansonin. Tämä aika on ollut yksi urani kohokohdista, mutta minun on aika etsiä uusia projekteja. Paljon rakkautta Mansonille ja kavereille, joiden kanssa jaoin lavan yhtyeeessä”, Sharone kirjoittaa. Lue miehen alkuperäinen päivitys alta.

Sharone on soittanut urallaan myös muun muassa Dillinger Escape Planissa sekä Pusciferissa. Rockmusiikin lisäksi hän on kunnostautunut skan ja reggaen saralla.

Lisää luettavaa