Koronaskeptikko Ted Nugentin kellossa muuttui ääni tämän sairastuttua itse koronaan – ”Pandemia on todellinen”

Rokkari kuitenkin uskoo, että pahempiakin sairauksia on levinnyt, joiden vuoksi ei kuitenkaan ole pistetty koko maata sulkutilaan.
23.4.2021 08:31

Veteraanirokkari Ted Nugent on pitkään toitottanut sekä sosiaalisessa että perinteisessä mediassa, että koronapandemia ja rokote ovat huijausta. Hän on myös ihmetellyt, miksi harmiton COVID-19 on saanut koko maan sulkutilaan, mutta mikään muu virus ei ole näin tehnyt.

”Tämä ei ole oikea pandemia eikä se ole oikea rokote. Olen pahoillani. En ota mitään rokotusta. Jos tulet lähelleni neulan kanssa, pelkään henkeni puolesta ja tiedät kyllä, mitä siinä tilanteessa teen”, Nugent totesi viime joulukuussa tekemässään Facebook Live -lähetyksessä.

Miekkosen ääni tuntuu kuitenkin muuttuneen kellossa ainakin osittain sen jälkeen, kun mies sairastui itse koronaan. Positiivisen testituloksen jälkeen antamassaan ABC7:n haastattelussa hän myöntää pandemian olevan todellinen.

”Tässä maassa ja muualla maailmassa on ollut pahempiakin terveysongelmia, joiden vuoksi kukaan ei ole koskaan sulkenut kokonaisia yhteiskuntia ja siihen minä tulen edelleen uskomaan. Mutta pandemia on todellinen ja sairastuneet ihmiset ovat todella sairaita”, Nugent sanoo nyt.

72-vuotias Nugent kertoi koronatartunnastaan alkuviikosta Facebook-sivuillaan ja kuvaili taudin iskeneen voimakkaasti.

”Luulin kuolevani. Olin aivan paskana. Pääni oli turvoksisssa, ruumistani särki. Luojani, mikä riesa. Olen hädin tuskin pystynyt ryömimään sängystä pois”, Nugent totesi.

Lisää luettavaa