Kovia keikkauutisia: juhlakiertueella kulkeva Carlos Santana saapuu ensi keväänä Suomeen

28.10.2019 10:00

Ensi vuonna nähdään Suomessa parikin kovan luokan kitaristia. Ensin ilmoitettiin Eric Claptonin keikasta, ja nyt kerrotaan Carlos Santanan esiintyvän Helsingissä ensi keväänä. Santana soittaa Helsingin Hartwall-areenalla 5. huhtikuuta.

Kiertueen keskiössä ovat Santanan Abraxas– ja Supernatural -levyt, joista ensin mainittu julkaistiin vuonna 1970 ja jälkimmäinen 1999. Abraxasilla julkaistiin tietysti sellaiset hitit kuin Black Magic Woman ja Oye Como Va, ja Supernaturalilla kuultiin ensi kertaa muun muassa radiohitit Smooth ja Put Your Lights On. Tiedote kuitenkin lupaa, että keikalla kuullaan Santanan tuotantoa joka vuosikymmeneltä.

Pääsyliput keikalle maksavat 69–99 euroa. Ennakkomyynnin hoitaa Ticketmaster, ja myynti alkaa 4. marraskuuta. Santana konsertoi viimeksi Suomessa vuonna 2018.

Lisää luettavaa