Kuinka Kiss sai nimensä? Paul Stanley muisteli haastattelussa 48 vuoden takaisia asioita

23.3.2021 10:31

1970-luvun alussa New Yorkissa operoi yhtye nimeltä Wicked Lester, jonka jäsenistössä vaikuttivat nuorukaiset nimeltä Paul Stanley ja Gene Simmons. Bändi saavutti jonkinlaista jalansijaa kaupungin musiikkikentällä, mutta loppujen lopuksi Stanley ja Simmons halusivat suunnata räväkämmän hard rockin pariin ja aloittivat uuden kokoonpanon. Rumpaliksi löytyi lehti-ilmoituksen avulla mies nimeltä Peter Criss, ja Ace Frehley liittyi kokoonpanoon vuonna 1973. Kiss oli syntynyt.

Vaan mistä se bändin nimi oikein keksittiin? Paul Stanley kertoi aiheesta australialaisen The Projectin videohaastattelussa. Se oli nimenomaan Stanley, joka ehdotti nimeä Gene Simmonsille, ja nimen idea oli loppujen lopuksi hyvin käytännönläheinen.

”Ajattelin, että se sana kuulostaisi tutulta missä päin maailmaa tahansa”, Stanley sanoo.

”Sillä on myös monia eri merkityksiä. Se voi olla intohimoinen suudelma tai kuoleman suudelma, mitä vain. Nimi avaa monia mahdollisuuksia eri tulkinnoille. Kaipa se sitten toimi, vai mitä? Tässä sitä ollaan, 48 vuotta myöhemmin tai jotain siihen suuntaan. Kukapa noita laskee.”

Tietysti kaikki tosifanit tietävät, että Paulin tarina on pelkkää fuulausta ja Kiss oikeasti tarkoittaa ”Knights in Satan’s Service”. Niinhän kaikenmoiset rockmusiikin paheellisuudesta huolestuneet tahot aikanaan kertoivat. Vade retro, satana!

Lisää luettavaa