Kurkistetaanpa seuraavaksi 20 vuoden taakse ja The Rasmuksen hittikappaleen musavideon kuvauksiin – ”Se oli mahtavaa aikaa!”, muistelee rumpali

4.6.2021 13:50

Taas on ohjaaja/kuvaaja/leikkaaja Toni Haaksiluoto kaivanut videoarkistoistaan hienon helmen 20 vuoden takaa ja ladannut sen Youtubeen kaikkien katseltavaksi. Kyseessä on making of -pätkä The Rasmus -yhtyeen F-F-F-Falling -hittikappaleen musiikkivideon kuvauksista vuodelta 2001. Knoppina mainittakoon, että kyseisellä videolla esiintyvät näyttelijä Pihla Penttinen sekä teini-ikäinen laulaja Chisu!

Fallingistahan sitten tuli melko iso hitti Suomessa. Biisi soi paljon radiossa ja päästiin soittamaan kaikille isoille festareille. Se oli mahtavaa aikaa! Falling oli myös ensimmäinen biisi, joka sai aikaan jonkun verran kiinnostusta Suomen ulkopuolella – sitten seuraavalla Dead Letters -levyllä ja In the Shadowsilla homma räjähti kunnolla!” fiilistelee rumpali Aki Hakala, jolle näytimme videon.

Myös bändin nokkamies Lauri Ylönen sai making of -videon nähtäväkseen ja hän puolestaan tiivisti ajatuksensa lyhyesti ja ytimekkäästi:

”Ihan vitun siisti!” Ylönen huudahtaa.

Ja se lopullinen videohan näyttää sitten tältä:

Lisää luettavaa