Kylie ja sinfoniaorkesteri – Soundi paikalla Lontoossa

12.11.2011 17:45

(Kylie Abbey Road -studiolla. Kuva: Mikko Meriläinen)

Soundi oli ainoana suomalaismediana paikalla torstaina Lontoon legendaarisella Abbey Road -studiolla Kylie Minoguen esiintyessä sinfoniaorkesterin kanssa.

Kylie paljasti välispiikissään, että on majaillut Abbey Roadilla nyt kaksi viikkoa. Visiitin aikana on tarkoitus saattaa valmiiksi ensi vuonna julkaistava albumi, jossa Kylie versioi kappaleita läpi uransa akustisina ja orkestroituina versioina.

Ensi vuonna tulee kuluneeksi 25 vuotta Kylien ensisinglestä. Vuonna 1987 entinen lapsinäyttelijä starttasi poplaulajan uransa versioimalla The Loco Motion -klassikon.

Kylien esiintyminen nähtiin EMIn showcase-illan päätteeksi. Kylietä ennen showcase-illassa esiintyi nippu EMIn tuoreita sainauksia, joista Soundin mielestä vahvinta potentiaalia osoittivat kohtalaisen vahvaa biisimateriaalia väläytellyt, mutta vielä melko persoonattoman vaikutelman jättänyt The Morning Parade, sekä jopa poikkeuksellisen lahjakkaalta ja karismaattiselta vaikuttanut skotlantilaislähtöinen laulajatulokas Emeli Sandé.

Lisää luettavaa