Lamb Of Godin laulaja pidätettynä taposta

29.6.2012 10:16

Metallimaailmasta kantautuu hurjia uutisia. Lamb Of Godin laulaja Randy Blythe on pidetty eilen Tsekeissä syytettynä taposta. Kyseessä on kaksi vuotta sitten sattunut välikohtaus Lamb Of Godin Prahan keikalla, jolloin Blythe pahoinpiteli lavalle kiivenneen fanin ilmeisesti niin pahoin, että tämä kuoli saamiinsa vammoihin.

Poliisi pidätti Blythen eilen yhtyeen saapuessa Prahaan keikalle.

Yhtyeen edustajat sanovat, että pidätys on aiheeton ja että Blythe on syytön.

Asiasta uutisoi Blabbermouth. Alkuperäinen uutinen löytyy tsekkiläiseltä Novinky-uutissivustolta.

PÄIVITYS 30.6.

Tapahtuneen takia Lamb Of God on joutunut perumaan Tuska-festivaalin keikan.

Blabbermouthin tietojen mukaan Randy Blythe on vapautettu 200 000 dollarin takuita vastaan, mutta ei saa matkustaa pois Tsekeistä ainakaan pariin päivään.

Yhtyeen edustajat ovat kommentoineet uutisia ja painottaneet, että heidän mukaansa Blythe ei ole missään vaiheessa tapellut kyseisen fanin kanssa, vaan on tönäissyt lavalle toistuvasti pyrkineen fanin pois lavalta, jolloin tämä oli lyönyt päänsä pudotessaan takaisin yleisön sekaan.

Tapaturmassa, joka tapahtui Prahan keikalla 2010, loukkaantui 19-vuotias nuori, joka kuoli aivoverenvuotoon kaksi viikkoa myöhemmin.

Lisää luettavaa