Paleface on tänään julkaissut singlen, joka sai ensiesityksensä uutena vuotena Kansalaistorin Suomi 100 -juhlassa. Eteenpäin-singlellä ovat Palefacen lisäksi Iso H, Prinssi Jusuf sekä Jepa Lambert.
– Styge käsittelee meidän ajatuksia suomalaisuudesta. Me ollaan Hoon kanssa tätä suomiräpin uudisraivaaja-sukupolvea. Jusuf taas on suomiräpin uutta polvea ja syntyjään Etiopiasta, joten meillä kaikilla on kiinnostava kulma aiheeseen, kuvailee Paleface.
– Liikkeellä on paljon voimia, jotka yrittää määritellä suomalaisuutta jotenkin poissulkevasti. Me uskotaan kuitenkin avoimeen, moniarvoiseen ja monikulttuuriseen Suomeen. Kuten Henkka biisissä räppää, sellaista myyttistä yhtenäiskulttuuria ei ole koskaan ollutkaan. Ollaan lähtökohtaisesti hämäläisiä, savolaisia, karjalaisia, saamelaisia, romaneita ja tataareja. Suomalainen kulttuuri ei ole uhattuna, kuten jotkut väittää. Sen sijaan se muuttuu koko ajan monimuotoisemmaksi. Myös suomiräp elää uutta kultakautta ja tuntuu, ettei Suomessa oo koskaan duunattu näin paljon hyvää musaa ja kulttuuria!
Suomi 100 vuotta -juhlavuosihankkeen hallituksessakin istuva Paleface toivoo, että juhlavuosi olisi portteja ja solmuja avaava.
– Pieni joukko suomalaisia takertuu menneeseen ja säteilee negatiivista energiaa. Suurin osa meistä kuitenkin elää globaalissa tietoisuudessa ja katsoo eteenpäin!