Litku Klemetille Tankki Täyteen tunnustuksena intensiivisistä keikoista – ”Itsestään selvä valinta”

Suomen Rock-klubien Liitto muisti myös Veikkauksen Tapio Imporantaa livealan eteen tehdystä työstä.
9.10.2017 09:58

Suomen Rock-klubien Liitto on jakanut vuonna 2013 lanseeraamansa Tankki Täyteen -tunnustuspalkinnon tänä vuonna jyväskyläläiselle Litku Klemetille, joka on noussut mikroindieskenestä festarilavoille intensiivisten keikkojensa ansiosta. Tunnustukseen sisältyy kiertuekulujen kattamiseen käytettävä 2000 euron palkintosumma sekä keikka jokaisella liittoon kuuluvalla klubilla.

– Litku Klemetti oli itsestään selvä valinta. Litku on esimerkki, ettei suosion kasvattamiseen tarvita taikatemppuja, hyvät biisit ja itsensä likoon laittaminen riittää. Käykää kuuntelemassa jos ette usko, toteaa Seinäjoen Rytmikorjaamon Marko Kivelä.

Tankki täyteen -palkinto myönnettiin Litku Klemetille Tampereen Lost in Music -festivaalin keikan yhteydessä perjantaina 6. lokakuuta. Aiemmin palkinnon ovat voittaneet muun muassa Lasten Hautausmaa, Tiisu ja Lost Society.

Lisäksi klubiliitto on palkinnut Veikkauksen yhteyspäällikön Tapio Imporannan kultaisella keikkakortilla eli vapaalla pääsyllä kaikille liiton klubien keikoille. Tunnustuksen saaneen Imporannan sanotaan toimillaan, kuten Kaveri mukaan -kampanjalla edistäneen suomalaisten keikoilla käyntiä.

– Liian harvoin ala palkitsee ihmisiä, jotka omalla toiminnallaan ja aktiivisuudellaan tekevät todella arvokasta työtä koko live-alan eteen, toteaa Suomen Rock-klubien Liiton hallituksen puheenjohtaja Mika “Nixon” Nikula.

Suomen Rock-klubien Liitto on kotimaisten keikkapaikkojen perustama yhdistys, joka järjestää muun muassa vuosittaista Valtakunnallista keikkapäivää ystävänpäivänä. Suomen Rock-klubien Liitolla on jäsenenään 20 klubia ympäri Suomen.

Lisää luettavaa