Loiri vs. Ensiferum, Sami Hinkka kertoo saloja

Helsinkiläinen Ensiferum on uppoutunut Petrax-studioon uumeniin nauhoittamaan viidettä studioalbumiaan. Prosessin johtajana toimii miksaaja-tuottaja Hiili Hiilesmaa.

Petraxilta Ensiferum siirtyy Hämeenlinnan Sound Supreme- ja Yellow House -studioille.

Folkmetal-genren suuren nimen tuleva albumi sisältää kymmenen biisiä ja vierailijoina toimii saksalaisen Die Apokalyptischen Reiter -yhtyeen jäseniä sekä myös vähintäänkin legendaarinen Vesa-Matti Loiri.

– Paljastetaan tässä sen verran, että uudelle levyllemme tulee ensimmäistä
kertaa bändin historiassa täysin suomenkielinen biisi, basisti Sami Hinkka sanoo Soundille.

–  Tarvitsimme siis pariin kohtaan ulkopuolista apua. Vaihtoehtoja ei ollut, avun on tultava Vesa-Matti Loirilta. Raapustimme pitkän saatekirjeen, joka meni levy-yhtiön kautta Veskun edustajalle. Sitten eräänä iltana sain kello 21 jälkeen puhelun levy-yhtiömme edustajalta Teemu Suomiselta, joka paljastikin, että Vesku olisi innokas vierailemaan levyllämme ja että hän olisi vielä seuraavana päivänä studiossa, mutta sitten Vesku lähtee pitkälle ulkomaanreissulle. Eli homma olisi tehtävä seuraavana päivänä. Tässä vaiheesssa Ensiferumin studiosessioiden alkamiseen oli vielä useampi viikko, eli siis mitään kunnon biisipohjia ei edes ollut…

– Noh, onneksi sain demon lähetettyä ja Vesku hoiti osuutensa ilmiömäisesti. Siinä sitä sitten oltiin treenikämpällä huuli pyöreänä, kun Veskun raidat tulivat sähköpostiin ja ympättiin ne demon päälle. Oli sitten ensimmäinen vierailija äänitetty tulevalle levylle ennen kuin oltiin edes päästy studioon. Se on tätä nykyaikaa! Edellisellä levyllämmehän vieraili Olli Ahvenlahti – saa nähdä ketä me pyydetään sitten seuraavalle levylle!

Ensiferumin ensimmäinen videoraportti löytyy täältä.