”Lopputulos on silkka arvoitus!” – Kotiteollisuus järjestää Helsingissä hurjat turnajaiset

28.2.2019 19:14

Homman nimi on Otto-Pelle Kusisen kosto!

Siis mikä hemmetin homma tämä on?

Tämä homma on Kotiteollisuuden todellinen erikoiskeikka.

Tosiaan, lappeenrantalaiskopla jalkautuu Helsingin The Circukseen perjantaina 26. huhtikuuta, ja iltaman aikana luvassa on peräti kolme eri konserttia. Kuulostaa hurjalta, mutta tämä meininki on totisinta totta.

– Ensimmäiseen settiin nousee biisejä, joita ei olla vedetty vuosiin, tai siis vuosikymmeniin. Hiki saattaa siis tulla jo heti alussa – ehkäpä jopa tuskanhiki. Tarkemmin sanoen: soitamme illan alkajaisiksi orkesterin neljän ensimmäisen albumin biisejä, siis myös Hullu Ukko & Kotiteollisuus -levyn ralleja. Kerrottakoon myös, että tässä lämmittelyvaiheessa lavalla nähdään alkuaikojen trio Hynynen – Hongisto – Sinkkonen… Ja kun asia nousi nyt puheeksi, niin tulipa jostakin syystä mieleen, että hommaa täytyy varmaan vähän treenatakin, sanoo laulajakitaristi Jouni Hynynen.

– Kakkossetti taas on akustinen, ja tässä vaiheessa estradille kapuaa muutamia vuosia sitten orkesterin täysjäseneksi hyväksytty Miitri Aaltonenkin. Tämä osuus lienee aika hyvin hallussa, sillä olemme soittaneet akustisia settejä kaiken maailman pikkupubeissa vuosien varrella – paitsi Hongisto, joka ei ole akustista bassoaan käyttänyt muuna kuin koriste-esineenä ulkohuussin seinällä. Ei hätää: nyt mies laitetaan tositoimiin, ja lopputulos on silkka arvoitus. Akkarisetistä löytyy biisejä, joita ei olla koko bändin kanssa koskaan soitettu, esimerkiksi Pappi puhuu ja Syli.

– Illan viimeinen osuus eli normaali setti menee varmasti ”ihan heittämällä”, koska The Circuksen keikkaa edeltää parin kuukauden mittainen Suomen-kiertue. Tai no… Konserttipaikan backstagelle on toisaalta tilattu juomaa kolmen eri keikan tarpeiksi, mutta täytyy ilmeisesti vähän tarkkailla tilanteen kehittymistä, että saadaan vedettyä tämä kolmaskin setti kunnialla läpi.

Mutta miten Otto-Pelle Kusinen liittyy tähän kaikkeen?

– Otto-Pelle on taas ajankohtainen edessä olevien eduskuntavaalien takia. Hän on legendaarinen Kotiteollisuuden videohahmo, joka nousee Raskaat veet -pätkässä mitättömyydestä Suomen presidentiksi, sanoo Hynynen.

– Video ja kappaleen sanoitus oli aikoinaan kannanotto Perussuomalaisten jytkylle, eikä niistä ajoista mikään ole näköjään muuttunut. Samanlaisia pellejä on eduskunta edelleen täynnä ja tulee olemaan seuraavien vaalien jälkeenkin.

– Kun ajattelen asiaa tarkemmin, niin tätä Otto-Pelle Kusisen kosto -tapahtumaa voi ajatella myös myöhästyneinä vaalivalvojaisina, ellei jopa virkaanastujaisina!

Lisää luettavaa