Loppuvuonna on tarkoitus nähdä jo areenakeikkoja: Nightwish esiintyy joulukuussa Tampereella

EPA / PETER KLAUNZER / AOP

Nightwishin Human. :||: Nature -kiertue on antanut odottaa itseään jo hyvän tovin, mutta tämän vuoden aikana olisi tarkoitus alkaa tapahtua. Tämä tarkoittaa iloisia uutisia myös suomalaisille, kun juuri tullut tiedote kertoo, että rundiin kuuluu keikka myös Tampereen uudella Uros Live -areenalla 29. joulukuuta. Yhtyeen edellinen iso konsertti Tampereella oli Ratinan stadionilla viisi vuotta sitten vuonna 2016.

”Halu nousta taas lavalle kaiken tämän kummallisuuden jälkeen on polttava, ja mikäli edellinen Tampereen keikkamme Ratinan stadionilla antoi yhtään osviittaa, on joulukuussa jälleen tiedossa suuria elämyksiä molemmin puolin lavaa”, Tuomas Holopainen kommentoi tiedotteessa ja jatkaa:

”Tälle vuoristorata-vuodelle on luvassa takuulla mieleenpainuva päätös.”

Liput keikalle tulevat myyntiin Lippupisteessä 30. huhtikuuta. Hinnat ovat alkaen 69 euroa. Mikäli uutta basistia hakevan bändin nykyilmettä haluaa tutkia jo aikaisemmin, se onnistuu bändin striimikeikoilla 28.–29. toukokuuta. Niistä löytyy lisätietoja esimerkiksi orkesterin verkkosivuilta.