Loppuvuoteen suunnitellut Abba-tribuuttikeikat siirtyvät – osa perutaan, mutta uusiakin esityksiä julkistettiin

26.10.2021 11:24

Kehnoja uutisia kaikille, jotka ovat vilkuilleet sillä silmällä marraskuulle kaavailtuja Abba-tribuuttikeikkoja. Tiedote kertoo, että tälle vuodelle buukatut The Show – a Tribute to Abba -konsertit siirtyvät Suomen ja muun Euroopan huonontuneen koronavirustilanteen vuoksi lokakuulle 2022.

Siirto aiheuttaa muutoksia kiertueen paikkakuntiin ja esiintymispaikkoihin. Seinäjoen-konsertti joudutaan perumaan, mutta uusina esityksinä mukaan tulevat kiertueen avaava keikka Vaasan Sähkö-areenalla sekä kiertueen päätös Järvenpään Aino-areenassa. Lisäksi Tampereella esityspaikka vaihtuu Pakkahuoneelta Tampere-talolle.

Konsertteihin jo ostetut liput käyvät sellaisenaan myös ensi vuonna. Poikkeuksen muodostaa Tampere, jossa Pakkahuoneelle ostetut liput tulee palauttaa 31.12.2021 mennessä. Vaasan Sähkö-areenan, Tampere-talon ja Aino-areenan lippujen myynti alkaa tänään. Halutessaan myös muiden paikkakuntien liput voi palauttaa 31.12.2021 mennessä, jolloin lipun hinnan saa takaisin käsittelyaikojen puitteissa.

Konserttien uudet päivämäärät:
23.10.2022 Vaasa, Sähkö-areena
24.10.2022 Tampere- talo
25.10.2022 Turku, Logomo
26.10.2022 Lahti, Sibeliustalo
27.10.2022 Helsinki, Jäähalli
28.10.2022 Jyväskylä, Paviljonki
29.10.2022 Järvenpää, Aino-areena

Lisää luettavaa