Lost In Music –kaupunkifestivaali järjestetään 15.-18. lokakuuta Tampereella ja yli 130 artistin kattauksesta löytyy monen eri genren edustusta – jokaiselle jotakin! Festivaali levittäytyy useaan eri klubiin ja baariin. Keräsimme muutaman artistitärpin alle, mutta festivaalin sivustolta kannattaa käydä katsastamassa tarkempi artistikattaus ja aikataulut.
KE 15.10.
Varsinaisesti bakkanaalit alkavat vasta torstaina, mutta tänään voi jo lämmitellä esimerkiksi suuntaamalla pääkirjasto Metsoon. Siellä keskustellaan jo 16.30 alkaen ensin sosiaalisesta mediasta (mukana myös Soundin päätoimittaja Meriläinen) ja sen jälkeen Laura Moisio soittaa keikan.
Illalla soi Klubin puolella blues Duke Robillardin ja Wentus Blues Bandin tahtiin.
TO 16.10.
Torstain kohokohtiin kuuluu muun muassa Stupido Records & Bookingin 25-vuotisjuhla Yo-talolla. Indieartisteistaan tutun yhtiön illassa esiintyvät Nyrkkitappelu, Hopeajärvi, The Splits ja Katujen Äänet.
Tulevaisuuden tusina -äänestyksen voittaja Teksti-TV 666 esiintyy Ravintola Doriksessa yhdessä Gim Kordonin ja Big Wave Ridersin kanssa.
Uuden albuminsa pian julkaiseva Aino Venna avaa Klubin illan, jossa esiintyvät myös My First Band, NEØV, French Films ja Softengine.
PE 17.10.
Perjantai tuo tullessaan Joensuun uusia tuulia Jack The Roosteriin, sillä stagen ottavat haltuun Sonik, Mustarinta ja Relentless.
O’Connelsissa puolestaan vietetään Latvia-iltaa: Tarjolla on variaatiota Alise Jostenin herkästä musiikista The Sound Poetsin indierockiin.
Tampere-talon illassa konsertoivat peräjälkeen Felix Zenger, Teho Majamäki ja Tuomo & Markus.
Klubilla kaikuu hiphop, kun illan starttaa Roope Salminen & Koirat. Mukana myös genrerajoja rikkova Atomirotta, jonka riveissä myös tänään ilmestyneessä Soundissa uraansa kertaava Rane Raitsikka.
Yo-talon karkeloinnissa mukana muun muassa nelimiehiseksi vuoden aikana kasvanut Lapko.
LA 18.10.
Helldone-festarilla esiintynyt ja Pharrell Williamsin Happy-hitistä coverin julkaissut Face Of God esiintyy lauantaina Henry’s Pubissa yhdessä Wendsin kanssa.
Naispuolisia laulaja-lauluntekijöitä voi käydä fiilistelemässä TTT-klubilla, kun iltaa lämmittävät Suvi Isotalo ja Yona. Edellisiltana samassa paikassa esiintyvät Matti Johannes Koivu ja Milla Rumi.
Pakkahuoneella raikaa hard rock ja kitarat, sillä meininkiä ovat ylläpitämässä Santa Cruz, Reckless Love ja virolaisvahvistus Ziggy Wild.
Lost In Musicin koko nälkävuoden pituinen artistikattaus näyttää tältä:
- Aino Venna
- Aivovuoto
- Alise Joste (LV)
- Amoral
- Antti Autio
- Apina
- Artem x Yonas
- Atomirotta
- Aurora
- Axl Smith & Jook Joint SoundSystem
- Barbe-Q-Barbies
- Big Wave Riders
- Biniyam
- Blind Channel
- Café de Abejas
- Carnival Youth (LV)
- Clarkkent
- Colours of Bubbles (LT)
- Constables
- Crib45
- Damn Seagulls
- Day Eleven
- Delay Trees
- DeLooze (UK)
- Desert Mountain Tribe (UK)
- DJ AJ Nuora & DJ Sampl
- DJ Sampl
- Dolla Lova
- Duke Robillard (US)
- Edu Kettunen
- Elias Kaskinen & Päivän Sankarit
- Eternal Erection
- Eva & Manu
- Face Of God
- Faun Racket (EE)
- Felix Zenger
- French Films
- Funky Monkeys
- Get Your Gun (DK)
- Getawaycab
- Ghost of Jack Nance
- Gim Kordon
- Gotham O.D
- Hätä-Miikka
- Have You Ever Seen The Jane Fonda Aerobic VHS?
- HeavyWeight
- Hermanni Turkki
- Hopeajärvi
- Human Waste Disposal Unit
- I Was A Teenage Satan Worshipper
- Ile Kallio Big Rock Band
- Irina
- Janne Ordén
- Jätkäjätkät
- Jeremy Folderol
- Juju
- Jukka Ässä
- Kaaoksen Ystävät
- Kalle Lindroth
- Kap Kap
- Kasmir
- Katujen Äänet
- Kaveri Special
- Kiveskives
- Kuningasidea
- Lada Nuevo
- Laineen Kasperi & Palava Kaupunki
- Lapko
- Laura Moisio
- Manna
- Matti Johannes Koivu
- Miia Liu
- Mikko Herranen
- Milla Rumi
- Modern Talking Reloaded (DE)
- Modernistit
- Mustarinta
- My First Band
- New Deadline
- New Waters
- NEØV
- Nikke Ankara
- Numero 83
- Nyrkkitappelu
- Ochre Room
- Paperi T
- Pekko Käppi & K.H.H.L.
- Pete Parkkonen
- Polar Motor
- Pooma
- Rauhatäti
- RebelHead
- Reckless Love
- Red Eleven
- Red Moon Architect
- Relentless
- Ressu & Jussi
- Roope Salminen & Koirat
- Salaliitto
- Samat Nimet
- Santa Cruz
- Sarah Kivi & Non-Orchestra
- Satin Circus
- Sekuoia (DK)
- Sima
- Sini Sabotage
- Softengine
- Sonik
- St. Rasta
- Steve´n´Seagulls
- Stockers!
- Suvi Isotalo
- TCT
- Tears Apart
- Teho Majamäki
- Teksti-TV 666
- The Hearing
- The Sound Poets (LV)
- The Splits
- The Voltas
- Tippa-T
- Tomi Salesvuo East Funk Attack
- Town of Saints (NL)
- Tuomo & Markus
- Tuuttimörkö
- Vesterinen Yhtyeineen
- VIBE Club, Explicit DJ’s
- Viitasen Piia
- Vilma Alina
- Vita Bergen (SE)
- Wends
- Wentus Blues Band
- Yona
- Zebra and Snake
- Ziggy Wild (EE)