Madonnan eroottisella musiikkivideolla esiintynyt malli Amanda Cazalet: Popkuningatar ahdisteli ja lähetteli rakkauskirjeitä

"Madonna työnsi yhtäkkiä kielensä suuhuni. Sellaisesta ei ollut sovittu enkä voinut tehdä asialle mitään", malli kertoo The Sun -lehden haastattelussa.
25.7.2018 10:17

Huippumalli Amanda Cazalet muistelee The Sun -lehden tuoreessa haastattelussa esiintymistään Madonnan eroottisella ja aikanaan MTV:n kieltolistalle joutuneella Justify My Love -musiikkivideolla, joka julkaistiin vuonna 1990. Haastattelussa Cazalet myös avautuu ensimmäistä kertaa julkisuudessa tulleensa popin kuningattaren ahdistelemaksi.

Tuolloin 32-vuotias Madonna bongasi 25-vuotiaan Cazaletin Jean-Paul Gaultierin muotinäytöksessä Pariisissa. Madonna pestasi mallin musiikkivideoonsa, jolla laulaja piehtaroi sängyssä Cazaletin ja miehen kanssa. Video kuvattiin pariisilaishotellissa ja Cazalet muistelee saaneensa kolmen päivän kuvauksista hieman alle 5 000 puntaa.

”Menin huoneeseen, jossa kuvaukset tapahtuivat ja sain käskyn alkaa muhinoimaan hänen kanssaan sängyllä. Madonna ja minä olimme todella lähekkäin ja kätemme vaelsivat toistemme iholla. Se ei häirinnyt minua, sillä minä vain näyttelin ja niihin aikoihin olin biseksuaali. En ollut epävarma seksuaalisuuteni kanssa”, Cazalet kertoo.

”Mutta sitten aloimme suudella ja Madonna työnsi yhtäkkiä kielensä suuhuni. Jatkoin, koska halusin olla ammattilainen ja hän oli pomoni. Sellaisesta ei kuitenkaan ollut sovittu etukäteen mutten voinut tehdä asialle mitään.”

”Silloin en kokenut asiaa niin loukkaavaksi, mutta myöhemmin ymmärsin, että pomoni oli hyväksikäyttänyt minua.”

Cazalet väittää hänestä tulleen Madonnalle pakkomielle ja laulajan ihastuneen malliin syvästi. Puoli vuotta videon kuvausten jälkeen Madonna alkoi pommittaa Cazaletia rakkauskirjeillä.

”Menin Gaultierin toimistoon ja siellä odotti valtava kasa fakseja. ’Olen ihastunut, haluan suudella sinua taas’, hän kirjoitti. Hän halusi tavata minut taas ja oli jättänyt numeronsa ja osoitteensa. Olin silloin parisuhteessa miehen kanssa, mutta olin myös hieman imarreltu. Oli aika hienoa, että Madonna oli niin epätoivoisesti ihastunut”, Cazalet muistelee ja sanoo, ettei hänen annettu pitää saamiaan kirjeitä.

”Niitä ei koskaan tarjottu minulle enkä kokenut olevani tarpeeksi vahvassa asemassa pyytääkseni niitä itselleni.”

Cazaletin mukaan Madonna lähetteli kirjeitä ja vaati tavata uudelleen seuraavien kahden vuoden aikana useaan otteeseen. Lopulta kaksikko tapasi yhteisen tuttavan läsnäollessa ja Cazalet sai tehtyä selväksi, ettei ollut kiinnostunut Madonnasta. Tällä kertaa laulaja uskoi ja antoi asian olla.

”Tänä päivänä hänen tekonsa täyttäisi ahdistelun ja häiriköinnin mitat eikä hänen käytöstään katsottaisi hyvällä.”

The Sun -lehden artikkelista uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.

Lisää luettavaa