Maistiaisia eräältä vuoden levyistä – Insomnium raottaa salaisuuksien verhoja

2.8.2016 22:21

Melodisen deathmetalin mestariryhmä Insomnium julkaisee neljäkymmentäminuuttisen Winter’s Gate -kappaleen (ja/tai albumin) 23. syyskuuta.

Soundin ennakkokuuntelussa teos on jo osoittanut kovuutensa ja suorastaan järkyttävän monipuolinen Winter’s Gate saattaa hyvinkin olla Insomniumin tähänastisen uran paras tekele – ja tämä on aika paljon sanottu, jos bändin plakkarista löytyy esimerkiksi One For Sorrow’n kaltaisia kokonaisuuksia.

Insomniumin Markus Vanhala ja Niilo Sevänen kertovat alla olevalla videolla sävellyksen taustoista ja soihan siellä myös uutta musiikkia. Tätä kannattaa odottaa.

Lisää luettavaa