Huuruisen ja myrskyisen mökkiyön neronleimaus julki – Insomnium kunnianhimoisen julkaisun äärellä

Melodisen deathmetalin gururyhmä Insomnium julkaisee uransa ensimmäisen konseptialbumin. Ep:n mittaiseksi suunniteltu, mutta 40-minuuttiseksi paisunut Winter’s Gate -levy ilmestyy 23. syyskuuta.

Konsepti perustuu basistilaulaja Niilo Seväsen vuonna 2007 julkaisemaan Talven portti -novelliin. Tarina kertoo viikinkijoukkiosta, joka lähtee etsimään tarunhohtoista saarta talven lähestyessä.

Seväsen työstämä novelli julkaistaan levyn mukana suomen, saksan ja englannin kielisenä. Kirjan kuvituksesta vastaa Teemu Tähkänen.

Kitaristi Markus Vanhala kertoi Soundille hieman projektin taustoista:

– Tämän poikkitaiteellisen opuksemme idean etiäinen syntyi muinoin eräänä hyisenä myrskyisenä yönä, takkatulen loimutessa mökillä treenisessioiden päätteeksi, kun kaljaspäissämme kuuntelimme klassikoiden klassikkoa, siis Edge Of Sanityn Crimsonia. Tuumasimme, että hieman vastaava teos olisi aika eeppinen projekti ja toisi jotain erilaista tavanomaiseen biisinkirjoituskaavaamme. Toisin sanoen se pitäisi homman mielenkiintoisena ja haastavana meille, koska itsellehän tätä hommaa lähtökohtaisesti varsin itsepäisesti tehdään.

– Sittemmin tämä huuruinen mökkiöinen ideamme uinui vuoden pari, mutta teki paluun Niilon avatessa keissin ja nostamalla pöydälleen muinaisen novellinsa, jonka hän halusi toimivan opuksen viitekehyksenä. No mikä ettei, tuumasi ministeriömme ja aloimme tahoillamme näpertämään materiaalia. Sitä syntyi sitten neljänkymmenen minuutin verran ja vieläpä yllättävän helposti. Ep:tä lähdettiin hakemaan, mutta albumi tuli!

Winters Gatella on paljolti uusiakin sävyjä vanhassa tutussa Insomnium-keitoksessa marinoituna – siellä mennään blackmetallista progeen ja kahlataan lumihangessa ja jumalat kiusaa viikinkejä. Lopussa mikään ei ole hyvin, kenelläkään ei ole hauskaa ja kaikille käy huonosti. Noin tarinallisesti siis, biisihän itsessään on ihan hyvä!

Muistellaanpas ennen Winter’s Gate -maistiaisia vaikka tätä kovuutta: