Maistuisiko kahdeksan tuntia Happoradiota yhteen soittoon?

7.2.2014 11:13

Happoradio julkaisee Elefantti-pitkäsoiton 21. helmikuuta. Tapauksen kunniaksi orkesteri saa myös oman televisiokanavan, sillä HapporadioTV näkyy levyn ilmestymispäivänä antennitalouksissa kanavapaikalla 17, aikavälillä 12-20.

Kahdeksan ohjelmatuntia tarjoavat muun muassa yhtyeen musiikkivideoita, haastatteluja, livetaltiointeja, Jälkiä-dokumentin sekä aikaisemmin näkemättömän Luonasi on linnani -kappaleesta kertovan tarinan.

– Oma telkkarikanava, edes yhdeksi päiväksi? Koko ajatus tuntui niin järjettömältä, että pitihän siihen tarttua! Olimme kuvanneet materiaalia uuden levyn tekemisestä ja keikoilta vuosina 2012-2013, ilman sen kummempaa suunnitelmaa. Nyt materiaalille tuli käyttöä. Televisiosta ei muutenkaan tule tarpeeksi kotimaisia musiikkiohjelmia, joten me yritämme korjata tilannetta omalta osaltamme, Happoradio kommentoi.

Tauolta palaavan Happoradion uuden Sinä & hän -singlen pariin pääsee tässä alla:

Lisää luettavaa