Mara Balls pyysi yleisöä mukaan videolleen – artisti sai mitä tilasi ja vielä vähän enemmän

14.10.2019 12:11

Mara Balls kertoo saaneensa suunnilleen viikko sitten idean uutta musiikkivideota varten. Miksi tehdä sellainen video, jossa bändi notkuu kameran edessä, kun hommasta voi tehdä yhteisöllisemmän? Niinpä artisti pyysi kuulijakuntaansa lähettämään videoita, joilla he notkuvat kameran edessä. Yleisö teki työtä käskettyä.

Lähetetyistä videopätkistä koostettiin video, jolla käydään läpi Mara Ballsin Kylmä sää -kappale. Täytyy sanoa, että hienoa jälkeä ovat kuulijat tehneet – pilke pysyy asiallisesti silmäkulmassa, ja tekijät osaavat nauraa sekä itselleen että pakollisille rockposeerauksille. Hyvä!

”Kansa voi ilmeisen hyvin ja osaa nauraa ja leikkiä! Ihastuttavaa myös todeta, että Mara-kuuntelijoiden sukupuolijakauma on tasapuolinen ja ikäjakauma laaja”, artisti ilakoi tiedotteessaan. Katso tuore musiikkivideo ylempää. Maran sosiaalisen median tiedotuskanava löytyy puolestaan täältä.

Lisää luettavaa