Marko Hietala vieraili hiljattain videoyhteyden välityksellä portugalilaisen Metal Globalin jututettavana. Laulavalta basistilta kysyttiin haastattelun tuoksinassa, onko hän katunut eroaan Nightwishistä.
Hietala ilmoitti yllättäen tammikuussa 2021 jättäneensä yhtyeen. Sittemmin basistin paikan heavy metal -jätin riveissä on perinyt Jukka Koskinen.
”Tietenkin. Kaduin sitä heti lähdettyäni”, Hietala sanoo. ”Se ei johtunut pelkästään Nightwishistä. Olen sanonut tämän jo monesti, mutta jätin aivan kaiken taakseni. Minulla oli jatkuvia ongelmia masennuksen ja ahdistuksen kanssa. En päässyt niistä millään eroon ja tilanne paheni vuosi vuorelta. Purin vain hammasta ja sinnittelin kunnes pandemian lopulla minulle sanottiin, että ’okei, meillä on seuraavanlaiset suunnitelmat kevään ja rundaamisen varalle.’ Tajusin, etten halunnut lähteä tien päälle. Oloni oli liian huono. ’Tien päällä on luvassa vain stressiä. Aion pysytellä omissa oloissani.'”
”Kaikilla on omat selviytymiskeinonsa”, Hietala jatkaa. ”Ymmärsin etten voinut tehdä sitä. Samaan aikaan yritin vähän epämääräisesti miettiä, minne voisin paeta talvea, koska pimeys pahensi masennusta ja ahdistusta. Sitten tajusin, että halusin jättää kaiken taakseni, velvollisuudet — aivan kaiken. Halusin selvittää mikä minussa oli vialla. Menin Espanjaan päästäkseni irti kaikesta ja kaikista, paitsi koirasta ja vaimostani.”
”Puhuin espanjalaisten, sekä etäyhteydellä myös suomalaisten psykiatrien kanssa”, Hietala kertoo. ”Sitten yksi heistä mainitsi, että ’sinulla saattaa olla ADHD.’ Ihmettelin mitä tekemistä sillä oli masennuksen ja ahdistuksen kanssa. ’Paljonkin, lue aiheesta.’ Tein niin ja kyllä, se oli se tunne ettei kapasiteettini päivittäisten asioiden hoitamiseen täsmännyt muiden kanssa. Olin aina hukassa — kaikki oli yhtä sotkua. Ja kuinka ollakaan, sehän se oli — ADHD. Se tekee sosiaalisesta elämästä hankalaa. Se on hidas tappaja. Tiedämme että yksinäisyys tappaa. Ja se on totta, mutta olen oppinut tulemaan sen kanssa toimeen lapsesta saakka. Mutta ei se tee siitä yhtään helpompaa. Sillä oli seurauksensa. Ajattelin, että ’mikään tekemäni ei muuta tilannetta yhtään paremmaksi. Kaikki on harmaata ja arvotonta. Myös minä.’ Tunne kasvoi sisälläni. Kun ADHD sitten nousi esiin, luin siitä, menin testeihin ja sain diagnoosin.”
Hietala kertoo voivansa tätä nykyä paljon paremmin.
”On helpottavaa kuulla, että menneisyydessä ja itsessään on asioita, joita ei vain voi muuttaa. Ne tekevät ihmisestä sellaisen kuin hän on. Syyllisyyden tunne tekemättömistä tai sanomatta jääneistä asioista, tai jotka menivät tekojen tai sanojen seurauksena täysin pieleen — sitä tajuaa, että vaikka kuinka olisi halunnut toimia eri tavoin, se ei olisi tuolloisten tietojen varassa ollut mahdollista… Itselleen voi viimein antaa anteeksi. Ja samaan aikaan voi antaa anteeksi myös muille, etteivät he tuolloin ymmärtäneet [sanottuja tai tehtyjä asioita]. Se on helpotus. Suuri taakka nousee harteilta.”
