Maustetytöt julkaisee toisen levynsä loppuvuodesta, tiedossa myös kolme spesiaalikeikkaa

28.9.2020 09:58

Nyt ilmaantui sähköpostiin vähän mukavampi tiedote korona-arkea piristämään: Maustetytöt julkaisee toisen albuminsa marraskuussa. Levyn nimi on Eivät enkelitkään ilman siipiä lennä, ja se tulee julki 13.11.

Albumia on esitelty yleisölle jo kolmen singlen verran. Singlebiisit ovat aiemmin vuoden aikana ilmaantuneet Jos mulla ei ois sua mulla ei ois mitään, Tee se itse ja Ne tulivat isäni maalle. Yhtyeellä näyttää menevän kiitettävän lujaa: debyyttilevy Kaikki tiet vievät Peltolaan on pysynyt Suomen virallisella listalla yhtäjaksoisesti 48 viikkoa, ja orkesteri pokkasi julkaisusta kultalevyn viime jouluna.

Maustetytöt tekee kakkoslevynsä myötä kolme keikkaa. Konsertit toteutetaa erityisjärjestelyin 14.11. Helsingin Kulttuuritalossa, 17.12. Tampere-talossa ja 18.12. Turun Logomossa. Levynjulkaisukeikoilla esitetään Maustetyttöjen molemmat albumit kokonaisuudessaan, ja Kulttuuritalon-keikalla nähdään myös vierailijoita. Konserttien liput ovat myynnissä Ticketmasterissa ja Lippupisteessä.

Lisää luettavaa