Megadeth-fania puukotettiin kesken keikan Argentiinassa – Dave Mustaine ja kumppanit riensivät oitis sairaalaan uhria piristämään

7.8.2016 20:11

Yhdysvaltalaisen thrash-legenda Megadethin esiintyessä Neuquénissa Argentiinassa 4. päivä kuluvaa kuuta, yhtyeen fani joutui ryöstön ja puukotuksen uhriksi kesken konserttihumun, raportoi TeamRock.com. Mies oli ensi alkuun pannut hanttiin nasipuoliselle ryöstäjälle, jonka seurauksena tämän apuri oli iskenyt miestä puukolla käsivarteen, vartaloon ja lähelle selkärankaa. Rosmojen mukaan lähti noin viisituhatta pesoa.

Tiedon ikävistä tapahtumista kantautuessa kitaristi-laulaja Dave Mustainen korviin, päätti koko poppoo yhdessä tuumin vierailla sairaalassa heti seuraavana päivänä tsemppaamassa kaikesta päätellen varsin hyvin toipuvaa faniaan. Samalla Mustaine lupaili promoottorien lennättävän kovia kokeneen miehen orkesterin Buenos Airesin keikalle myöhemmin tässä kuussa. Kerrassaan hienoa toimintaa!

Alla videomateriaalia visiitistä ja selontekoa tapahtumien kulusta.

Lisää luettavaa