(Melkein) viimeinen lähtölaskenta ennen Helsinkiä – olisihan se pitänyt arvata, mikä ruotsalaishitti kuultiin Metallican keikalla Tukholmassa

6.5.2018 16:27

Meneillään olevan Metallican Worldwired-kiertueen aikana Rob Trujillon ja Kirk Hammettin muodostaman dynaamisen duon yhteisestä soolo-osuudesta on kehkeytynyt varsinainen musiikillinen meemimoottori. Kaksikollahan on siis ollut tapana esittää oma näkemyksensä jostakin kulloisenkin keikkamaan tunnetusta kappaleesta, olipa kyse sitten perinteisistä kansanlauluista tai nostalgisista takavuosien pop-hiteistä.

Eilen Ruotsissa esiintyessään parivaljakko teki sen, mitä monet ehtivät jo veikkaillakin ja upotti hampaansa Europen vuoden 1986 jättihitti The Final Countdowniin. Ja aivan kuten jo aiemmistakin vedoista on tullut ilmi, ei näitä veijareita voi ainakaan liiasta tosikkomaisuudesta syyttää – ja hyvä niin!

Lisää luettavaa