Metalcore-veteraani All That Remains julkaisi uutta musiikkia ensimmäistä kertaa sitten kitaristin traagisen kuoleman

3.5.2024 14:29

Amerikkalainen metalcore-veteraani All That Remains on julkaissut uuden Divine-singlen videoineen. Kyseessä on ensimmäinen uusi biisijulkaisu sitten vuonna 2018 sattuneen kitaristi Oli Herbertin traagisen ja mystisen kuoleman.  Single on samalla ensimmäinen maistiainen tulevalta, vielä nimeämättömältä pitkäsoitolta.

Vuonna 1998 perustetun bändin kokoonpanossa vaikuttavat tällä hetkellä ainoana alkuperäisjäsenenä solisti Philip Labonte, toiseksi pitkäaikaisimpana jäsenenä kitaristi Mike Martin, Herbertin paikan ottanut Jason Richardson sekä Herbertin kuoleman jälkeen liittyneet basisti Matt Deis ja rumpali Anthony Barone.

”Siitä on kauan kun All That Remains on viimeksi julkaissut musiikkia ja paljon on muuttunut niin bändin sisällä kuin maailmalla. Kun menetimme Olin, oli vaikea kuvitella jatkamista. Nyt kuusi vuotta myöhemmin olen ylpeä voidessani jakaa Divinen kanssanne”, Labonte kommentoi.

Lisää luettavaa