Metallisuuruus tarttui mahdottomaan haasteeseen ja teki oman versionsa Led Zeppelin -klassikosta – taustalla suru-uutinen

16.4.2019 11:25

Yhdysvaltalainen metal-jätti Mastodon otti ja versioi Led Zeppelinin Stairway to Heavenia viime lauantaina vietetyn Record Store Dayn kunniaksi. Yhtye kunnioittaa kappaleella pitkäaikaista manageriaan Nick Johnia, joka menehtyi viime vuonna haimasyöpään.

Julkaisu on rajattu 15 000 kymppituumaiseen vinyyliin ja kaikki tuotot ohjataan Hirshberg-säätiölle haimasyövän tutkimukseen.

”Syyskuun alussa vuonna 2018 menetimme yhden läheisimmistä ystävistämme ja suurimmista faneistamme, managerimme Nick Johnin”, yhtye kirjoittaa lausunnossaan. ”Hän oli käytännöllisesti katsoen bändin isä. Hän oli aina paikalla, menipä meillä hyvin tai huonosti. Jokainen tekemämme single kulki hänen kauttaan, sillä luottomme häneen oli äärimmäisen syvää. Hänen lempiyhtyeitään, meidän lisäksemme, olivat Gojira ja Led Zeppelin. Meitä pyydettiin soittamaan Stairway to Heaven hänen hautajaisissaan. Kun saimme myöhemmin tietää jonkun nauhoittaneen sen, ajattelimme nauhoittaa studioversion ja julkaista sen Record Store Dayn yhteydessä tribuuttina Nickille, ja lahjoittaa tuotot haimasyövän tutkimukseen. Emme olisi se bändi mikä tänä päivänä olemme ilman Nick Johnia. Kaipaamme häntä suuresti ja ajattelemme häntä usein. Me rakastamme sinua kaveri!”

Voit kuunnella kappaleen yltä.

Lisää luettavaa