Metalliveteraani Sanctuary saapuu Suomeen – Juhlii menestysalbuminsa kolmekymppisiä

Uusi albumi on myös tuloillaan.
30.9.2020 09:14

Vuonna 1985 Seattlessa perustettu, Megadethin Dave Mustainen tuottaman Refuge Denied -debyyttialbuminsa vuonna 1987 julkaissut Sanctuary saapuu syksyllä 2021 Suomeen. Yhtye konsertoi Helsingin On The Rocksissa tiistaina 28. syyskuuta. Lämmittelijänä toimii yhdysvaltalainen Halcyon Way.

Sanctuary juhlii Suomeen ulottuvalla kiertueellaan tänä vuonna 30 vuotta täyttänyttä Into The Mirror Black -menestysalbumiaan. Yhtyeellä on taskussaan myös julkaisua vaille valmis uusi albumi Transmutation.

Suomeen saapuvassa kokoonpanossa on mukana kaksi alkuperäisjäsentä: kitaristi Lenny Rutledge ja rumpali Dave Budbill. Vuonna 2017 kuolleen laulaja Warrel Danen tilalla ääntelee myös Witherfallin keulasta tuttu Joseph Michael ja bassoa soittaa George Hernandez. Toista kitaraa kiertueella kurittaa Attila Vörös.

“Into the Mirror Black 30th Anniversary Tour”
SANCTUARY (USA) + HALCYON WAY (USA)
Helsinki, On the Rocks
ti 28.9.2021
liput: 25,50 e (Tiketti), 28 e ovelta

Lisää luettavaa