Midlake saapuu kevättalvea lämmittämään

7.10.2013 11:08

Texasilainen Midlake saapuu maaliskuussa Suomeen. Marraskuussa nelosalbuminsa Anthiphon julkaiseva folkrockbändi soittaa 18.3. Helsingin The Circuksessa.

Kyseessä on Midlaken neljäs Suomen-vierailu. Aiemmin partamiehet on nähty Tavastialla ja Ruisrockissa vuonna 2010 sekä vuotta myöhemmin Flow’ssa.

Antiphon-albumilla Midlake on siirtynyt pykälän verran folksävyistä kohti rockaavampaa ja psykedelisempää soundia. Levy on ensimmäinen laulaja Tim Smithin lähdön jälkeen.

Levyn nimibiisi soi alla.

Lisää luettavaa