Midlaken uusi video vie psykedeelisiin tunnelmiin

22.10.2013 20:24

Yhdysvaltalaisen folkrockyhtye Midlaken neljäs pitkäsoitto Antiphon julkaistaan marraskuun 4. päivänä. Tänään levyltä julkaistiin albumin nimibiisin musiikkivideo.

Uudella levyllä lauluvastuun kantaa yhtyeen kitaristi Eric Pulido. Aiemmilla levyillä päälauluvastuun kantanut Tim Smith lähti bändistä vuoden 2012 lopulla.

Antiphonin julkaisun myötä Midlake lähtee maailmankiertueelle, joka yltää 18. maaliskuuta Helsingin The Circukseen. Kyseessä on yhtyeen neljäs Suomen-vierailu. Aiemmin bändi on nähty Tavastialla ja Ruisrockissa vuonna 2010 sekä kesän 2011 Flow’ssa.

Lisää luettavaa