ZZ Topin laulaja-kitaristi Billy Gibbons jutusteli Louder Soundin tuoreessa haastattelussa Jimi Hendrixin kanssa rundaamisesta, Hendrix-covereista sekä omista suosikeistaan edesmenneen kitaristilegendan tuotannossa.
Gibbons on siitä sovelias henkilö aihetta käsittelemään, että hänellä on omakohtaista kokemusta Hendrixin kanssa asioimisesta. Gibbonsin Moving Sidewalks -yhtye toimi nimittäin lämmittelijänä, kun Jimi Hendrix Experience esiintyi Texasissa helmikuussa 1968.
Oman kappalemateriaalin vähyydestä johtuen Gibbons ja kumppanit päätyivät esittämään hieman julkeasti pari Hendrix-coveria ennen kuin maestro itse astui lavalle.
”Noiden sävellysten koukeroiden selvittäminen oli jotain niin uutta, ettei sitä oikein tiennyt mistä edes aloittaa”, Gibbons muisteli. ”Olimme onnekkaita kyetessämme soittamaan omat tulkintamme Foxy Ladystä ja Purple Hazesta. Ne olivat Texas-versioita. Lavalta lähtiessäni joku tarttui hartioihini, ja [pääni käännettyäni] näin hymyilevän Hendrixin. Hän sanoi: ’Minun täytyi tavata sinut. Sinulla on pokkaa! Pidän siitä.”
Alla Gibbonsin Hendrix-tyylinäyte.