Mitä kuuluu Deep Purplelle? Roger Glover kertoi lupaavia uutisia yhtyeeltä uutta musiikkia vartoville

25.4.2023 13:19

Deep Purple -basisti Roger Glover kertoo brasilialaisen A Rádio Rock haastattelussa yhtyeen tulevaisuudensuunnitelmista.

”Noh, kävimme juuri läpi suuren muutoksen kun kitaristi Steve Morse joutui jättäytymään bändistä hoitaakseen hyvin sairasta vaimoaan”, Glover sanoo. ”Joten meillä on uusi kitaristi nimeltään Simon McBride. Se on jo kokemus itsessään, kyse on nyt eri bändistä.”

”Tavallaan meidän tulee ottaa muutokset avosylin vastaan”, Glover jatkaa. ”Sitä ei voi tehdä samaa juttua aina vain uudelleen, ja onhan riveissämme tapahtunut tietenkin jo monia muutoksia vuosien varrella. Tämä on erityisen innostava tapaus, sillä olemme työstäneet uutta albumia. Uuden levyn pitäisi ilmestyä ensi vuonna. Emme voi lopettaa uusien kappaleiden säveltämistä. Se on se, mitä me teemme.”

Steve Morse jättäytyi sivuun Deep Purplesta heinäkuussa 2022 keskittyäkseen syöpää sairastavan vaimonsa hoitoon. Simon McBride korvasi Morsen aluksi keikkalavoilla ja nimitettiin myöhemmin yhtyeen kokoaikaiseksi jäseneksi.

Deep Purplen edellinen albumi, covereista koostunut Turning To Crime ilmestyi vuonna 2021.

Lisää luettavaa