Mitähän Black Sabbathissa tästä tuumitaan? – The Whon Pete Townshend väittää yhtyeensä keksineen heavy metalin

22.12.2019 16:58

The Who -kitaristi Pete Townshend sanoo Toronto Sunin haastattelussa, että fanien ei tulisi yllättyä orkesterin uutuusalbumin soundimaailmasta. Se ei nimittäin noudattele kovin tarkasti yhtyeen takavuosien rokkisoundia.

”Se ei kuulosta noiden varhaisten heavy metal -vuosien The Wholta”, Townshend toteaa. ”Me tavallaan keksimme heavy metalin [vuonna 1970 ilmestyneellä livealbumi] Live At Leedsillä. Monet bändit kopioivat meitä, etupäässä Led Zeppelin — tiedäthän, raskaat rummut, raskas basso, raskas kitara, ja jotkut noista bändeistä, kuten Jimi Hendrix, tekivät sen meitä paremmin. Eric Claptonin, Jack Brucen ja Ginger Bakerin Cream tulivat kuvioihin vuonna 1967, samaan aikaan kuin Hendrix, ja he tavallaan perivät manttelimme. Joten jos haluat kuulla sitä vanhaa heavy metal soundia, sitä on tarjolla monilta eri bändeiltä. Me emme oikein kykene tekemään sellaista nykypäivänä. Vaikka haluaisimmekin tehdä moista, se ei olisi toivelistallani kovin korkealla.”

Joulukuun alussa julkaistu Who-albumi nousi Ison-Britannian albumilistan sijalle kolme, joka on yhtyeen korkein listasijoitus kotimaassaan 38:aan vuoteen.

Lisää luettavaa