Miten sujui kohuttu Yö Revisited -keikka? Videoista päätellen paremminkin olisi voinut mennä

Tampereen Kuivaamossa järjestettiin muutama viikko sitten Daffest-tapahtuma, jonka esiintyjälistalla näkyi pitkä rivi monenmoisia pitkän linjan suomalaisyhtyeitä. Yksi nimi kuitenkin varasti etukäteen kaiken huomion: Yö Revisited, jonka jäsenistöön oli merkitty niin Jussi Hakulinen, Jay Lewis, Daffy Terävä kuin Jukka ”Frogley” Mänty-Sorvarikin. Entiset Yö-muusikot siis aikoivat esittää yksissä tuumin vanhan bändinsä hittejä.

Nyt tapahtuma on ollut ja mennyt, ja Youtubeen on alkanut ilmaantua paikan päältä napattua videokuvaa. Marvelli777-nimellä operoivan Youtube-käyttäjän kanavalta löytyy tallenteet Joutsenlaulusta ja Niin paljon me teihin luotettiin -hitistä, ja näiden perusteella vaikuttaisi vähän siltä, että muutama lisätreenikerta olisi tehnyt kokoonpanolle hyvää. Mutta no, rapatessa roiskuu ja siihen malliin.