Mötley Crüe nostaa päänsä haudasta ainakin hetkeksi – Uutta musiikkia tulossa, vahvistaa Vince Neil

Yhtye työsää parhaillaan studiossa neljää uutta biisiä.
14.9.2018 09:10

Mötley Crüe laitettiin telakalle vuonna 2015 jäähyväiskiertueen päätteeksi, mutta aivan lopullisesti ei bändiä näemmä ole vielä kuopattu. Uutisoimme hiljattain sosiaaliseen mediaan ilmestyneistä kuvista ja videoista, joissa Nikki Sixx ja Tommy Lee touhuavat yhdessä studiossa luotetun tuottajansa Bob Rockin kanssa ja nyt laulaja Vince Neil on vahvistanut Twitterissä olevansa myös mukana äänityspuuhissa.

”Jännittäviä uutisia! Parin viikon kuluttua menen poikien kanssa taas studioon äänittämään neljä uutta Mötley Crüe -siivua! Rock on!” Neil kirjoitti Twitterissä torstaina.

Nämä neljä upouutta biisiä liittynevät todennäköisesti työn alla olevaan The Dirt -elokuvaan, joka pohjautuu Mötley Crüesta kertovaan samannimiseen kirjaan. Elokuvan ohjaa Jeff Tremaine ja sen jakelijana toimii Netflix.

 

Lisää luettavaa