Muse visioi The 2nd Law’n seuraajaa

16.12.2013 11:04

Viime kesänä Helsingin Olympiastadionilla suurimman Suomen-keikkansa tähän asti soittanut brittitrio Muse ennakoi julkaisevansa The 2nd Law -albumin (2012) seuraajan vuonna 2015.

Matt Bellamyn johtama yhtye sai Australian-kiertueensa päätökseen viime viikolla. Bellamy, basisti Chris Wolstenholme ja rumpali Dominic Howard työskentelevät parhaillaan uuden materiaalin parissa.

− Olen tehnyt hyviä biisejä, Bellamy kertoo australialaismedia Triple J:n haastattelussa.

− Emme ole ehtineet treenata niitä vielä. Pidämme alkuvuodesta parin kuukauden tauon ja sitten painumme studioon. Jos kaikki menee suunnitellusti, uusi levy voi olla kaupoissa alkuvuodesta 2015 tai myöhemmin samana vuonna.

Matt Bellamy on aiemmin vihjaillut, että Musen seitsemäs studioalbumi olisi äänimaisemaltaan aiempia levyjä pelkistetympi.

− Minulla on melko hyvä visio siitä, millainen seuraavasta levystä tulee. Parilla viime levyllä (The Resistance ja The 2nd Law) olemme kokeilleet paljon elektronisia ja orkestraalisia juttuja. Nyt tuntuu siltä, että olisi kiva palata siihen, mitä pohjimmiltamme olemme.

Musen The 2nd Law -stadionkiertueen Rooman-pysähdyksellä kuvattu taltiointi Muse − Live at Rome Olympic Stadium julkaistiin joulukuun alussa. Katso alta, mikä oli meininki Starlightin aikana.

Lisää luettavaa