Musiikkilehti Rumba lopetetaan – jatkaa toimintaansa verkkosivustona

13.3.2019 12:01

Musiikkimediakentällä tapahtuu tänä keväänä suuria muutoksia. Perinteikäs musiikkilehti Rumba lakkautetaan toukokuussa ilmestyvän numeron 2/2019 myötä. Lehti on ilmestynyt vuodesta 1983.

Uutinen herättänee monessakin musiikkidiggarissa haikeita tuntemuksia. Rumba on ajanut kaikenlaisten alakulttuurien asiaa jo vuosikymmenten ajan, ja lehden avulla ovat tuhannet lukijat löytäneet uusien yhtyeiden ja ilmiöiden tykö.

Rumban perustivat Kimmo Miettinen, Rami Kuusinen, Kari Kivelä ja Vive Valli, mutta Kuusinen vakiintui muutaman vuoden jälkeen lehden ainoaksi päätoimittajaksi ja voimahahmoksi. Kuusinen kuoli vuonna 1996, ja hänen jälkeensä lehden päätoimittajina ovat toimineet Ilkka Mattila, Virve Valli, Jari Mäkäräinen, Mikko Aaltonen, Viljami Puustinen, Teemu Fiilin ja Jukka Hätinen. Myös allekirjoittanut toimi lehden vt. päätoimittajana vuonna 2015.

Rumba on toiminut paitsi bändien myös monien toimittajien kasvualustana. Lehteä ovat avustaneet vuosien saatossa muun muassa Simo Frangen, Perttu Häkkinen, Arto Nyberg, Heidi Hautala ja Pekka Haavisto. Moni Rumbassa aloittanut skribentti on siirtynyt myöhemmin Helsingin Sanomien ja Aamulehden kaltaisten suurempien medioiden palvelukseen.

Viimeisinä vuosinaan neljästi vuodessa julkaistu lehti lopetetaan tiedotteen mukaan yksinkertaisesti kannattamattomana. Lehden verkkosivusto Rumba.fi jatkaa toimintaansa normaalisti.

Soundi ja Rumba ovat molemmat Pop Media -kustantamon julkaisuja.

Lisää luettavaa