Mötley Crüe -basisti oli vieraana ohjelmassa Chester Benningtonin ja Chris Cornellin taannoisten kuolemien ja huumeongelmien vuoksi. Rock-legenda kertoi kuinka addikteja voitaisiin auttaa, eikä kainostellut sanojaan, kun kertoi musiikkibisneksen vaikutuksesta artistien huumekuolemiin.
Uuden parran myötä vaikeasti tunnistettavalta Sixxiltä kysyttiin ohjelmassa muun muassa sitä onko rock-elämäntyylissä mukana oleminen vaikeaa ilman huumeiden käyttämistä?
– Kyllä ja ei, se riippuu täysin artistista. Kun Whitney Houston menehtyi oli täytyi katsoa huumeiden käytön mahdollistaneita ihmisiä. Artistin ympärillä on paljon ihmisiä: managereita, kiertuemanagereita, taustajoukot, perheenjäseniä, Sixx A.M. -yhtyeensä kanssa parhaillaan taukoa pitävä muusikko luetteli.
– Kun he näkevät artistin etenevän kohti addiktiota, niin monet ihmiset eivät halua rahavirran pysähtyvän. Siksi rock ’n’ rollissa, jazzissa ja monessa muussa musiikkityylissä kuulee niin paljon surullisia tarinoita.
Nikki Sixx kuvaili itseään ylpeäksi heroiiniaddiktiosta ja alkoholismista selviytyjäksi. Show’n yleisö, vakiovieraat sekä juontaja-lääkäri Travis Stork antoivat miehelle aplodit.
Sixx kertoi kokeneensa heroiiniaddiktionsa syvimmässä vaiheessa henkisen herätyksen yliannostettuaan kahdesti lyhyen ajan sisällä.
– Ainoa tapa miten voin selittää sitä on, että kun heräsin niin se oli ensimmäinen kerta, kun en halunnut käyttää huumeita. Se muutti perspektiiviäni ja tiesin haluavani tehdä jotain hyvää tälle asialle, Sixx paljasti.
Ohjeeksi nykyisille addikteille Sixx sanoi, että ongelmiin tarttumisen täytyisi olla helpompaa.
– He ovat usein nolostuneita tulemaan ulos ja kertomaan, että heillä on ongelma. Toivottavasti useammat ihmiset tietäisivät mistä löytäisivät auttavia puhelinnumeroita, tukipiirejä tai muuta apua. Samalla tavalla kuin ympäristöllä voi ajaa itsensä addiktiiviseen käyttäytymiseen yksilö voi myös tuoda itsensä terveelliseen ympäristöön, Sixx kuvaili ohjelmassa.