Nyt on tarjolla harvinaista herkkua autoharrastajille – John Lennonin mersua huutokaupataan jopa suhteellisen maltilliseen lähtöhintaan

16.1.2017 22:45

Arizonalaisella The Scottsdale Auctionilla on meneillään melkoinen vanhojen ökyautojen huutokauppa, joka sisältää arvokärryjä laidasta laitaan aina Sunbeameista Bugatteihin. Se kenties musiikin ystäviä sykähdyttävin menopeli lienee kuitenkin John Lennonin ennen muinoin omistama vuoden 1965 Mercedes-Benz 230SL.

Itse auton lisäksi kauppaan kuuluu Lennonin itsensä allekirjoittama rekisteriote, sekä muita ”huomionarvoisia muistoesineitä”. Ottaen huomioon, kuinka komeasta ja harvinaisesta ajopelistä on kyse – unohtamatta sitä, että entinen omistajakin on tällä pallolla tallustelleista hahmoista siitä kuuluisimmasta päästä  – voisi 120 000 dollarin lähtöhintaa pitää jo yllättävänkin maltillisena. Toki huutokauppa arvioi kiesin lopulliseksi hinnaksi jotakin viidensadantuhannen ja kolmen miljoonan dollarin väliltä, joten aivan pikkurahoilla tämänkään biilin lunastuksesta tuskin selvitään. Saahan sitä toki aina haaveilla.

Kuva: Invaluable.com

Lisää luettavaa