Nyt riitti – yksi suomalainen artisti sai kerta kaikkiaan tarpeekseen Spotifysta ja kertoo nyt, miksi

11.2.2025 17:19

Suomalaisten artistien keskuudessa taitaa muhia kapina Spotifyta vastaan. Aika ajoin sosiaalisessa mediassa näkyy muusikoiden kannanottoja, joissa manataan Spotify maan rakoon (monesti nämä julkaistaan artistien henkilökohtaisilla tileillä, joten jätetään tarkemmat erittelyt sikseen), ja nyt muun muassa Op:l Bastardsista ja K-X-P:stä tunnettu Timo Kaukolampi on päättänyt irtautua palvelusta aivan julkisesti.

Kaukolampi ilmoittaa asiasta pitkässä ja kattavassa julkisessa viestissä, jossa käydään kohta kohdalta läpi syitä, miksi Spotify ei ole artistin mieleen. Kaukolampi aloittaa viestinsä toteamalla, että ihmisten suhde koko sosiaaliseen mediaan näyttää olevan murroksessa.

”Kun sosiaalinen media oli alkuvaiheessa, meille luvattiin uusia tapoja kommunikoida ja jakaa ideoita. Kukaan ei kuitenkaan pidä enää suhteestaan sosiaaliseen mediaan”, Kaukolampi kirjoittaa ja jatkaa: ”Olemme aivan kypsiä. Olemme ihan poikki. Mielenterveytemme ja keskittymiskykymme on ammuttu palasiksi.”

Kaukolampi siis vetää kaiken soolotuotantonsa Spotifysta ja lopettaa uuden musiikin julkaisemisen alustalla. Ensimmäiseksi syyksi ratkaisuun Kaukolampi mainitsee Spotifyn ”täydellisen kunnioituksen puutteen artisteja kohtaan”. Kaukolammen mielestä Spotify pelillistää ja vesittää musiikin kokemisen. Toiseksi syyksi mainitaan satojen miljoonien dollarien arvoinen sopimus, jonka Spotifyn toimitusjohtaja Daniel Ek teki salaliittoteorioita podcastissaan levittäneen Joe Roganin kanssa.

Kolmanneksi syyksi nostetaan raha. Kaukolampi itse ei hyväksy Spotifyn hinnoittelujärjestelmää, mutta artisteilla ei ole todellista mahdollisuutta neuvotella käytäntöjä itselleen sopivammiksi.

”Meille maksetaan vähemmän ja vähemmän, kun taas osakkeenomistajille maksetaan enemmän ja enemmän”, Kaukolampi kirjoittaa.

Neljänneksi syyksi mainitaan Spotifyssa lymyävät feikkiartistit, jotka vääristävät maksusysteemiä entisestään. Viidenneksi Kaukolampi nostaa Ekin investointiyhtiön bisnekset aseteollisuuskytkennöistään tunnetun tekoäly-yhtiön kanssa.

Kaukolammen musiikkia voi hakea vastedes levykauppojen lisäksi Bandcampistä. Lue Kaukolammen koko pitkä julistus täältä.