Oletko koskaan pysähtynyt kuuntelemaan, millainen taidonnäyte se Freddie Mercuryn ja Bowien duetto Under Pressuressa onkaan?

Kuvakaappaus Under Pressure -musiikkivideosta.

Huomenta, arvon yleisö! Tässäpä olisi kaikille taidokkaan laulun ystäville ihmeteltävää aamukahvin ääreen.

Under Pressure, Queenin ja David Bowien maineikas kimppahitti, julkaistiin ensin singlenä vuonna 1981 ja vuotta myöhemmin Queenin Hot Space -albumilla. Kappaleen synty oli melkoinen sattumien summa: Queen oli alun perin työstänyt Feel Like -nimistä biisiä, muttei ollut tyytyväinen lopputulokseen, ja Bowien piti alun perin laulaa taustoja toiseen Queen-biisiin, mutta hän ei puolestaan ollut tyytyväinen panokseensa siinä.

Kävi sitten niin, että viisi muusikkoa alkoi jamitella Queenin kappaleraakileen pohjalta, ja lopulta jamittelu muuttui kunnianhimoiseksi säveltämiseksi, joka sai viiden omanarvontuntoisen muusikon veret kuohumaan. Bowie otti hoitaakseen kappaleen sanoitukset, ja kappaleelle tunnusomaiset scat-laulun vedettiin lonkalta nauhan pyöriessä. Miksaus osoittautui hankalaksi, kun kahdelle laulajalegendalle tuli kovaääninen riita siitä, millaiseksi biisin äänimaailma pitäisi säätää.

Jos Freddie ja Bowie ottivat äänityskopin ulkopuolella yhteen, mikin äärellä heidän yhteispelinsä sujui saumattomasti. Kuuntele vaikka alta kappaleen riisuttu versio, jossa kuuluvat vain laulajakaksikon äänet (sekä taustoja laulaneen Roger Taylorin osuuksia kaupan päälle). Harvoin on kaksi näin erityylistä laulajaa kuulostanut yhdessä näin hyvältä.

Mainittakoon vielä, että se kappaleen kuulu bassoriffi, jonka Vanilla Icekin myöhemmin nyysi käyttöönsä, on luku sinänsä. Queen-basisti John Deacon on kertonut haastattelussa sen olleen Bowien käsialaa. Brian May ja Roger Taylor sen sijaan nimittävät Deaconin tekijäksi. Bowie väitti riffin olleen jo valmis, kun hän astui kuvioihin.

Loppujen lopuksi viralliseksi historiankirjoitukseksi muodostui versio, jonka mukaan Deacon sävelsi riffin, unohti sen (!) ja Bowie muistutti basistia sen olemassaolosta muuttaen samalla rytmitystä hieman. Paljon porua lyhyestä bassolinjasta.