”Olin seota täysin” – Melvins-rumpali muistelee, miten bändi joutui Tool-kitaristin eeppisen pilan kohteeksi

Dale Croverin mukaan yhtye ei ole vielä päässyt kostamaan Adam Jonesille hyvin pitkälle vietyä jekkua.
16.2.2021 12:35

Melvins-yhtyeen rumpali Dale Crover (kuvassa vasemmassa laidassa) oli hiljattain mukana The Chuck Shute -podcastissa kertoilemassa hauskoja tarinoita ja anekdootteja uransa varrelta. Hän muun muassa muisteli sitä, miten kerran eräs poliisi pysäytti bändin keikkabussin näiden matkatessa halki Teksasin, joka on tunnettu tiukoista huumelainsäädännöistä.

”Meidät pysäytettiin aivan Houstonin ulkopuolella ja poliisi sanoi löytäneensä kannabista ajokkimme välittömästä läheisyydestä. Se ei kuitenkaan ollut meidän – kukaan meistä ei ole niin typerä, että kuljettaisi pilveä Teksasiin. Tai niin ainakin luulin”, Crover kertaa jonnekin vuoden 2012 tietämille ajoittuvaa tapausta.

Koko bändi laitettiin seisomaan tien viereen ja kun poliisi oli ottanut bändin puhemieheksi katsomansa Croverin silmätikukseen, ryhtyi tämä penkomaan rumpalin kassia. Yhtäkkiä kassista alkoikin löytyä kaikenlaista yllättävää kuten pistooli, vaaka sekä kokaiinia. Crover muistaa säikähtäneensä toden teolla.

”Olin seota täysin, koska kaveri oli selvästi lavastamassa minusta rikollista”, Crover sanoo. Rumpali oli jo valmis lahjomaan lainvalvojan, kun yhtyeen kietuemanageri tuli väliin. Yhtäkkiä tarina saikin yllättävän käänteen: kävi ilmi, että kyseinen poliisi oli Tool-kitaristi Adam Jonesin ystävä ja koko ”ratsia” olikin ollut tämän järjestämä pila

”Hän sanoi: ’Halusin vain kertoa teille, että Toolin Adam Jones käski lähettää terveisiä – teitä on jymäytetty'”, Crover nauraa ja toteaa, etteivät ole tähän päivään mennessä vielä saaneet kostettua Jonesille tätä pitkälle vietyä kepposta.

Crover kertoilee haastattelussa paljon muutakin mielenkiintoista, kuten sen, miten Kurt Cobain oli vähällä liittyä Melvinsiin – mutta häneltä puuttui soittokamat. Katso haastattelu kokonaisuudessaan alta (tarina Jonesin kepposesta alkaa aikajanalla 39 minuutin kohdalla).

Melvins julkaisee uuden Working With God -pitkäsoittonsa 26. helmikuuta.

Lisää luettavaa