Omistautuneet Foo Fighters -kannattajat jälleen liikkeellä – 1000 fania versioi Saint Cecilian

Tällä kertaa kymmenen päivän intensiiviprojekti toteutettiin etänä.

"Ne teki sen taas!"

Tuhannen Foo Fighters -fanin joukkio esittämässä yhtyeen kappaletta. Kuulostaako tutulta?

Sitä se onkin, moinenhan tapahtui taannoin Italian Cesenassa, kun vastaavansuuruinen porukka Dave Grohlin orkesterin vannoutuneita kannattajia onnistui Learn To Fly -live-tempauksellaan saamaan Foo Fightersin keikalle luokseen. No nyt kokeillaan mitä ilmeisimmin uudestaan. Tuhannen omistautujan poppoo on nimittäin yhdistänyt voimansa jälleen, versiointinsa kohteena tällä kertaa tuoreen Saint Cecilia -ep:n nimikappale.

Rockin’1000 -niminen kollektiivi kertoo pyytäneensä muusikoita ympäri maailman nauhoittamaan itseään soittamassa ja laulamassa Saint Ceciliaa. Kymmenessä päivässä ideasta valmiiksi lopputuotteeksi kasattu projekti valmistui, kun ilmaantuneet tuotokset yhdistettiin kompaktiksi jöötiksi. Katsasta alta. Nähtäväksi jää, mitä tästä tällä kertaa seuraa.

Foo Fightersin Greatest Hits -kokoelmasta tuli vastikään kuudes miljoonamyyntiin Yhdysvalloissa yltänyt FF-albumi.