Opeth-nokkamies on avoin yhteistyölle ex-Dream Theater -rumpalin kanssa – kaksikolla on kuitenkin näkemyseroja projektin tyylisuunnasta

Rumputaituri Mike Portnoy on usein puhunut halustaan tehdä yhteistyötä Opeth-nokkamies Mikael Åkerfeldtin kanssa. Ja olisihan se erittäin mielenkiintoista nähdä, mitä kaksi progressiivisen rockin/metalin suurmiestä oikein saisivatkaan keskenään aikaan. Niinpä onkin ilo kuulla että myös Åkerfeldt on kiinnostunut yhteisestä kollaboraatiosta.

The Metal Teddy Bear Experience -podcastia varten haastateltu Åkerfeldt kuitenkin kertoo, että hänellä ja Portnoylla on pieniä näkemyseroja siitä, millaista hedelmää kaksikon välinen yhteistyö tulisi tuottamaan.

– Kun Portnoy otti asian esille, hän sanoi haluavansa tehdä jotain raskasta, jotain heviä. Mutta minä olen tehnyt sitä jo kauan, sellainen ei kiinnosta minua. Haluaisin tehdä mieluummin jotain muuta. Mutta joka kerta kun juttelemme tai viestittelemme, asia tulee puheeksi. Se ei ole vain vielä konkretisoitunut eikä meillä ole mitään ideoita valmiina, Åkerfeldt toteaa.

– Minä olen muusikkona sellainen, että yritän saada täytettyä kaikki tarpeeni Opethilla eikä minulla ole siis tarvetta sivuprojekteille. Mikellä on ollut monia bändejä ja projekteja ja hän on soittanut monia tyylejä. Minä teen sen kaiken Opethissa eikä minun tarvitse siis päästä seikkailemaan uusille alueille muiden bändien kanssa.

Opeth kiertää parhaillaan Amerikkaa yhdessä Gojiran ja Devin Townsend Projectin kanssa. Kesällä ruotsalaisyhtye kiertää puolestaan Euroopan festivaalilavoja.