Opethin kiertue vaikeuksissa Pohjois-Amerikassa – ”Nyt aion katsoa televisiota…”

18.2.2020 09:47

Ruotsalaisorkesteri Opeth rundaa parhaillaan pohjoisessa Amerikassa, mutta tällä hetkellä kiertue on pysähtynyt ainakin tulevaan perjantaihin asti. Odottamattoman paussin syynä on laulajakitaristi Mikael Åkerfeldtin kohdalle osunut ”akuutti kurkunpään tulehdus”.

– Minulla oli ongelmia ääneni kanssa Michiganin-keikalla viime viikon loppupuolella. Paikallinen lääkäri tarkisti tilanteeni ennen konserttia, mutta tutkimusten jälkeen hän antoi minulle ”kaikki okei” -tuomion. Lavalla kuitenkin huomasin, ettei ”kaikki ole okei”, kertoo Åkerfeldt.

– Maanantaina kävin toisen lääkärin juttusilla, ja hän määräsi minulle lepoa kolmesta neljään päivään. Yritin sen jälkeen laulaa soundcheckissä, mutta ääneni kuulosti aivan hirveältä, joten meidän täytyi perua konsertit Worcesterissä, Torontossa ja Montrealissa. Yritämme paikata nämä peruuntuneet esiintymiset ja korvata aiheuttamamme pettymykset mahdollisimman pian… Mutta nyt minun täytyy vain levätä ja katsoa televisiota.

Opethin on määrä palata estradille New Yorkissa perjantaina 21. helmikuuta.

Suomeen Opeth palaa puolestaan kesällä, kun yhtye esiintyy Seinäjoen Provinssissa.

Lisää luettavaa