Ozzy Osbourne ottaa väkevästi kantaa nykymusiikin tilaan – ”Kaikki on pelkkää uudelleenlämmittelyä”

4.6.2023 13:50

Ozzy Osbourne jakoi hiljattaisessa Metal Hammerin haastattelussa ajatuksiaan modernista musiikista.

”On kiva ajatus, [että Black Sabbath keksi heavy metalin] mutta otimme vahvasti vaikutteita The Wholta, Led Zeppeliniltä, Kinksiltä… helvetti soikoon, kuultuani The Kinksin You Really Got Men, ostin singlen ja soitin sen puhki”, Ozzy turinoi. ”En voinut lopettaa sen kuuntelemista. En pääse samaan fiilikseen enää kuulemani musiikin kautta. En edes juuri kuuntele modernia musiikkia. Uutta musiikkia ei ole lainkaan — kaikki on pelkkää uudelleenlämmittelyä.”

Toisaalla haastattelussa Ozzy sanoo, ettei laske itseään varsinaisesti musiikki-innovaattoriksi.

”Jos ihmiset haluavat uskoa niin, hyvä juttu, mutta en kulje ympäriinsä hokemassa: ’Joo, olen Black Sabbathin laulaja, keksin sitä ja tätä…'” Ozzy lausuu. ”Black Sabbathissa oli hienoa olla mukana. Tony Iommi saneli lait. Hän oli pomo. En ole edelleenkään tavannut kitaristia, joka pystyy soittamaan niin demonisia riffejä.”

”Aloittaessamme ainoa paikka jossa saimme treenata oli mesta, johon täytyi mennä yhdeksältä aamulla”, Ozzy muistelee. ”Treenikämppä oli vastapäätä elokuvateatteria ja Tony ja Geezer sanoivat yhtenä aamuna, ’eikö ole kummallista, että ihmiset maksavat nähdäkseen kauhuleffoja. Miksi emme alkaisi tehdä kauhumusaa?’ Ajattelin heidän vitsailevan, mutta sitten Tony veti: [Ozzy matkii Black Sabbath -kappaleen riffiä]. Olin, että ’Helvetti soikoon!'”

Lisää luettavaa