Ozzy Osbourne puhuu kaunistelematta terveysongelmistaan: ”Ajattelin, että miksi et vain vittu tapa minua?”

Vastikään Pohjois-Amerikan kiertueensa terveyshuolien takia jälleen kerran perunut Ozzy Osbourne on avautunut kokemistaan vastoinkäymisistä Kerrang!-lehdelle. Mies myöntää viime vuoden ottaneen todella koville.

Kaikki sai alkunsa alkuvuodesta 2019, kun Ozzy kaatui pahasti matkallaan kylpyhuoneeseen.

”Kaaduin ja löin pääni”, Ozzy muistelee. ”Makasin lattialla ja mietiskelin itsekseni, että ’Noh, nyt sitten vittu menit tekemään sen.’ Menin sairaalaan ja siellä sitten selkärangastani löydettiin nämä jutut. Välilevyissä on nestettä, mutta ne olivat aivan puristuksissa eikä neste päässyt minne se kuuluu. Olin ihan vitun tuskissani.”

”Käteni meni tunnottomaksi, ja olen vasta nyt saamassa siihen tuntoa takaisin. Sitten sain stafylokokki-infektion peukalooni. Se saatiin hoidettua. Sitten tapahtui tämä onnettomuus. Toivuin siitä, mutta seuraavaksi sain keuhkokuumeen. Se ei parantunut. Ajattelin, että miksi et vain vittu tapa minua?”

Yhteistyö Post Malonen kanssa ja tuleva Ordinary Man -albumin työstäminen piristivät kuitenkin kovia kokenutta miestä. Vaikka arki ei edelleenkään ole yhtä juhlaa, taistelu jatkuu.

”Olenko onnellinen? En. Menetin terveyteni”, Ozzy harmittelee. ”Se potki minusta paskat pihalle, mutta olen vielä täällä. Itse asiassa olin huolissani kuolemasta paljon enemmän nuorempana kuin nyt. Yritän vain nauttia asioista niin paljon kuin mahdollista, vaikka se onkin välillä vitun vaikeaa.”