Pääsiäinen on todellakin ihmeiden aikaa: alkuperäinen Smashing Pumpkins -kitaristi palasi kokoonpanoon Los Angelesissa

27.3.2016 17:37

Vuodesta 2016 on tätä menoa kehkeytymässä varsinainen yhteenpaluiden ja jälleennäkemisten riemujuhla. Nyt oli vuorossa 90-luvun alternative rock -jättiläinen The Smashing Pumpkins. Alternative Nation tietää nimittäin kertoa, että eilisiltaisella Los Angelesin -keikalla yhtyeen alkuperäinen kitaristi James Iha kiipesi nokkamies Billy Corganin kanssa samoille lauteille ensimmäistä kertaa lähes kuuteentoista vuoteen.

Noin puolivälissä yhtyeen settiä nykyinen kitaristi Jeff Schroeder poistui lavalta tehdäkseen tilaa Ihalle, jonka Corgan spiikkasi sisään tavoilleen uskollisesti toteamalla: ”Kyllä, se on James Iha”. Siamese Dream -osuuden hoidettuaan ex-kitaristi palasi lavalle encoressa, jonka aikana loppuyhtye yllätti 48-vuotissyntymäpäiviään viettäneen miehen vielä kakulla ja yhteislaululla.

Kuka olisi uskonut tämänkin päivän vielä näkevänsä – semminkin kun Corgan vielä nelisen vuotta sitten kuvaili Ihaa eräässäkin haastattelussa yhdeksi huonoimmista ihmisistä joita hän on eläessään tavannut?

Menneet näyttäisivät kuitenkin olevan menneitä, vai mitäpä sanotte tästä:

Lisää luettavaa