Etsi
Minusta rocktähteydessä on kysymys vapaudesta, Lambert sanoo.
Rob Scallon on jälleen vauhdissa.
Listan ykkössija on kyllä aikamoinen yllätys.
Terveet kädet on kuollut, eläköön Lapin helvetti!
Bändi konsertoi helmikuussa Helsingissä ja Tampereella.
Kuten aiemmin keväällä julkaistu Omenapuiden huumaava tuoksu, on myös Ajopuu koottu vanhoista kaitafilmeistä.
Yhtye kiertää kesäkuussa julkaistun uuden Home Counties -albuminsa tiimoilta.
Cliffin vanhan koulun oppilaat ovat saaneet Metallica-rahoista osansa.
Vuonna 2008 toimintansa lopettanutta Le Studiota on yritetty aktivoida uudelleen muutaman vuoden ajan.
Näin taipuu Toxicity osaavissa käsissä yhden miehen sangen vakuuttavaksi kitarasovitukseksi.
No nyt on paketeissa oheistuotteet kohdillaan!
Alice Cooper ja Deep Purple rokkasivat Las Vegasissa.