Uutiset

Bad Religion aloittaa juhlavuoden maaliskuussa

Los Angelesin melodinen punkjyrä Bad Religion täyttää kuluvana vuonna kolmekymmentä. Juhlallisuudet starttaavat maaliskuun puolivälissä, kun yhtye lähtee Kalifornian-kiertueelle. Parin viikon kierros käsittää keikkoja Los Angelesissa, Anaheimissa ja San Diegossa.

Eläkeläiset jyrähtää, Hynynen päätti päiväkirjansa

Eläkeläisten jääminen Euroviisujen kolmanneksi on kirvoittanut yhtyeen faneilta tiukkoja kommentteja. Finaalin "asiantuntijakommentaattorina" toiminut Marco Bjurström on nostettu monessa yhteydessä Eläkeläisten tappion puuhamieheksi, sillä Bjurström kertoi miinusmerkkisen mielipiteensä humppayhtyeestä &aum

Provinssirockiin uusia nimiä

Australialainen Wolfmother ja amerikkalainen Between The Buried And Me sekä Eläkeläiset ja Viikate ovat saaneet kiinnityksen Seinäjoella 18.-20.6. juhlittavaan Provinssirockiin.

Törnävänsaaren juhlille on jo aikaisemmin kiinnitetty Rammstein ja Jello Biafra And The Guantanamo School Of Medicine.

Noel Gallagher soolokeikoille

Riitaisasti Oasiksesta lähtenyt säveltäjäkitaristi Noel Gallagher nousee lavalle maaliskuun lopulla. Gallagher on lupautunut mukaan Teenage Cancer Trust -tapahtumaan, joka järjestetään Lontoon Royal Albert Hallissa.

Grammyt jaettiin, Neil Young sai osansa

Arvostetut Grammy-palkinnot jaettiin Los Angelesissa sunnuntai-iltana. Kyseessä oli palkintogaalan 52. kierros.

Taylor Swift voitti arvostetuimman palkinnon, kun hänen Fearless-albuminsa valittiin vuoden levyksi. Swift sai kolme muutakin pystiä, muun muassa vuoden parhaan country-levyn arvonimen.

Ei matkaa Eläkeläiset Osloon

Suurin toivein Euroviisujen Suomen-finaaliin lähtenyt Eläkeläiset jäi lopulta kolmanneksi niin sanotussa viisujen superfinaalissa.

Eniten yleisöääniä sai Kuunkuiskaajat-yhtye, joka siis matkaa edustamaan Suomea Euroviisujen loppukilpailuun Osloon. Kakkoseksi tuli Nina Lassander.  

Metallica-fanit pistivät hulinaksi Chilessä

Noin satakaksikymmentä Metallican Chilen-konsertin yhteydessä hulinoinutta ihmistä pidätettiin keskiviikkoiltana Santiagon kaupungissa. Mellakat alkoivat, kun pari tuhatta liputonta ihmistä yritti rynniä Metallican konserttiin Club Hipicon alueelle. Paikalla oli kaikkiaan noin 55000 fania.