Tänään julkistetun tiedotteen mukaan Flow-festivaali järjestetään jälleen Helsingin Suvilahdessa 11.-13.8.2017. Festarin ensimmäiset esiintyjätiedot ovat varsin ilahduttavaa luettavaa.
Ensinnäkin Suvilahdessa nähdään sensuelli Lana Del Rey, jonka unipop on jo hyvän aikaa sitten vakiinnuttanut asemansa suomalaisten sydämissä. Briteista saapuu Lanan lisäksi paikalle myös The xx, joka julkaisee tammikuussa ensimmäisen albuminsa viiteen vuoteen.
Brittien saaria edustaa myös konemusiikkisuurus Aphex Twin, joka tekee vain pari keikkaa ensi vuonna ja esittää luultavasti ainoan Pohjoismaiden-konserttinsa Helsingissä. Muita ulkomaisia esiintyjiä ovat Flume, dj Maceo Plex, London Grammar, Vince Staples, Angel Olsen, Jenny Hval, Jon Hopkins ja dj-duo Bicep.
Suomalaisista tähdistä paikalla ovat ainakin Alma, MC Taakibörsta, Femme En Fourrure ja Kauriinmetsästäjät.
Lippuja Flow’hun voi kysellä Tiketistä ja Ticketmasterista. Kolmen päivän liput kustantavat 175 euroa. Ennakkomyynti on jo alkanut.